Hami

Olen joogaohjaaja, doula ja kulttuurialan ammattilainen. Puoliso, äiti, kummi ja tytär. Utelias ihmettelijä ja oma itseni – koko nimeltäni Hanna-Mari Nieminen.

Rakastan pääskysten kujerrusta ja lentoa, tuulen aikaansaamaa liikettä, paljaita varpaita ja maata jalkojeni alla, kuplivaa tunnetta sisälläni, hiljaista voimaa, erilaisten ihmisten rikastuttamaa elämää, syntymän ihmettä, uuden oppimista.

Nautin yhdessä tekemisestä ja jakamisesta, kommunikaatiosta, musiikista ja ruumiin liikkeestä mutta myös hiljaisuudesta ja yksinolosta. Siitä kun voi vain olla ja huomata, että on.

Jooga tuli elämääni vähitellen. Se hiiviskeli kulman takana vuosikausia etsiessäni itselleni mieluisaa liikkumistapaa. Astangajoogan pariin päädyin vuonna 2004 ja innostuin. Harjoittelin eri opettajien johdolla, mutta ajan myötä aistin itsessäni vastustusta. Samana toistuva sarja ja harjoitteluun liittyvä tietynlainen tiukkuus tuskastuttivat minua. Mietin onko jooga minua varten vai minä joogaa varten.

Samoihin aikoihin tulin raskaaksi ja ruumiini muuttuessa harjoitteluni lähti uudenlaiselle tielle. Kuuntelin kehoani tarkemmin ja huomasin hitaan harjoittelun avaavan sisäisiä aistejani. Raskauden myötä löysin uuden opettajan ja toisenlaisen lähestymistavan koko harjoitukseen. Olin haltioissani – tunsin tulleeni kotiin! Synnytys ja äitiys veivät minut yhä syvemmälle joogan maailmaan ja avasivat uusia näköaloja harjoitteluun sekä siihen mitä jooga minulle merkitsee.

Vuosien kuluessa jooga on tullut osaksi arkeani ja vähitellen muuttanut niin ryhtini, liikkumistapani, hengitykseni kuin työnikin. Joogaharjoitus tuo jokaiseen päivääni iloa, kiitollisuutta ja voimaa – luottamusta elämään ja omaan polkuuni. Minulle jooga onkin kuin vaellussauva, joka auttaa minua matkallani. Sen avulla löydän yhä uudelleen kotiin, omaan voimaani ja ytimeeni.