Kun elämä yllättää

Kahdeksan viikkoa sitten olin juuri jäänyt äitiyslomalle, mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeistä kertaa elämässäni. Oloni oli kepeä ja luottavainen: oli ihanaa päästä vihdoin toden teolla rauhoittumaan ja valmistelemaan kotia sekä synnytykseen että uuteen ihmiseen. Raskauteni oli ollut fyysisesti helppo, mutta henkisesti haastava. Kolmas lapsi kaikkine muutoksineen haastoi sekä minut että puolisoni ja pisti meidät miettimään uudestaan paitsi perhettämme, myös henkilökohtaisia voimavarojamme, tarpeitamme ja elämiemme suuntaa. Ei mitään pikkukysymyksiä! Äitiysloman alkaessa olimme kuitenkin todella odottavalla ja onnellisella mielellä: tuntui että perheemme oli täydentymässä ja se oli vain hyvä.

Heti äitiysloman aluksi osallistuin Hollannissa asuvan ja työskentelevän kollegani Minna Sangin vetämälle raskausjoogakurssille. Kyse oli joogaohjaajille suunnatusta työpajasta, jossa harjoittelimme yhdessä. Oli mahtavaa vaihteeksi vain vastaanottaa, kun ohjaajan työssä olen pääasiassa antamassa itsestäni muille. Minnan levollinen ohjaus suorastaan helli meitä osallistujia. Hienovireisesti hän johdatteli meidät kesken asanaharjoituksen meditaatioon, jossa syvennyttiin visualisoimaan tulevaa synnytystä. Huomasin hymyileväni ainakin sisäisesti jollen ulkoisestikin – niin kirkkaita, kauniita ja levollisen vahvoja kuvia mieleeni nousi tulevasta kotisynnytyksestä. Mielikuvissani paikalla olivat paitsi mieheni ja minä, myös molemmat kätilöt ja doulat, vaikka varsinaisissa suunnitelmissa toinen doula oli varalla. Paikalla oli myös valokuvaajaystäväni tallentamassa tapahtumia. Oli aurinkoista, kaunis kevätpäivän valo. Olimme mieheni kanssa lähekkäin, naiset auttoivat hieromalla selkääni ja tukivat läsnäolollaan. Synnytysamme oli olohuoneessamme ja ponnistin vauvan veteen keskellä päivää. Mikä onni ja rakkaus!

Näiden kuvien lisäksi mieleeni nousi myös yksi abstrakti kuva, joka on vahvojen mielikuvieni visualisaatio. Kuvan keskellä on vauva ja hänen ympärillään mieheni ja minä. Meitä ympäröivät eri väriset pallot, joista jokainen vastaa tiettyä läsnäolevaa henkilöä. Keltainen väri on kotimme rauha ja valo. Kehä kaiken ympärillä edustaa valokuvaajaystävääni, jonka arvelin liikkuvan vaivihkaa meidän kaikkien ympärillä. Koko synnytysheimoni yhdessä kuvassa! Kotiin tultuani maalasin kuvan vesiväreillä. Halusin laittaa tämän synnytyssuunnitelman esille, muistutukseksi itselleni.

Työpajaa seuraavana aamuna minulla oli aika neuvolalääkärille raskausviikon 35 lääkärintarkastukseen. Menin vastaanotolle kepein askelin sillä en ollut huolissani mistään ja voin loistavasti. Kaikki sujui hyvin kunnes lääkäri alkoi tunnustella vauvaa ja totesi: tämähän on perätilassa. Pylly oli alhaalla lantiossa ja pää ylhäällä rintalastan alla. Olin aivan äimistynyt sillä kolme viikkoa aiemmin vauva oli ollut kahdenkin kätilön mukaan toisinpäin. Olin myös huomannut vauvan hiukan vinon asennon parantuneen tehtyäni hartiaseisontaa. Mutta sitä, että hän oli kääntynyt kokonaan päinvastoin, en ollut huomannut ollenkaan. Ainoastaan yhtenä yönä unessani vauva oli ollut perätilassa, mutten ollut tämänkään myötä asialla päätäni vaivannut.

Tästä lääkärikäynnistä alkoi kolmiviikkoinen pyörremyrsky, perätilamatkani josta kirjoitin jo Facebookiinkin. Ensimmäinen tunne perätilasta oli yllätys. Ilmoitin synnytysheimolleni ja muutin päivittäisen joogaharjoitukseni: en kyykkinyt vaan olin paljon nelinkontin, nostin lantiota ylös ja tein hartiaseisontaa seinää vasten. Seuraavaksi nousivat huoli ja jännitys: olisiko visualisoimani kotisynnytys kuitenkaan lopulta mahdollinen? Seuraavat viikot keskityin vauvaan, perätilan hoitoon eri tavoin ja viikottaisiin kontrollikäynteihin Kätilöopiston äitipolilla. Tunteeni kulkivat vuoristorataa. Olin toiveikas, mutta kahden toivottaman kääntöyrityksen jälkeen tunsin itseni pieneksi, avuttomaksi ja surulliseksi. Välillä toivo toki nousi uudestaan romahtaakseen sitten taas kontrollikäynnillä.

Kaiken keskellä piirsin meditaatiossa saamani synnytyskuvan vielä uudestaan, kirkkaammin värein, ja laitoin kuvan keittiömme seinälle. Uskoin yhä siihen vakaasti. Uskoani vahvisti oma synnytysheimoni, joka uskoi kotisynnytysssuunnitelmaan myös siitäkin huolimatta että valmistauduimme yhdessä sairaalasynnytykseenkin.

Lisäksi maalasin paperille Eckhart Tollen ajatuksen ja teippasin tekstin synnytyssuunnitelmani viereen:

Life will give you whatever experience is most helpful for the evolution of your consciousness. How do you know is this the experience you need? Because this is the experience you are having at this moment.

Uskoni tähän ajatukseen siitä, että elämä tuo kohdallemme juuri sitä mitä tietoisuutemme kehittyminen vaatii, oli todella koetuksella vauvan pysytytellessä sinnikkäästi perätilassa. Erityisen koville luottamukseni tähän ja toiveikkuuteni koko synnytyksen suhteen joutuivat siinä kohtaa matkaa, kun käännösyritykset olivat epäonnistuneet ja tuntematon lääkäri soitti määräten minut sektioon johtuen lantioni niukoista mitoista. Silloin en vielä tiennyt, että muutamaa päivää myöhemmin toinen lääkäri lopulta onnistuisikin kääntämään vauvan raivotarjontaan ja suunnitellusta sektiosta luovuttaisiin. Niin kuitenkin kävi ja vain noin viikko käännöksen jälkeen myös synnytyssuunnitelmani toteutui. Eräänä tiistaina supistukset hiipivät kehooni ja sen myötä kotiimme kerääntyi ihana joukko viisaita, vahvoja ja lempeitä naisia. Yhdessä mieheni kanssa he auttoivat minut läpi yön kestäneen synnytysmatkan ja vauva sai syntyä kotonamme kirkkaaseen kevätpäivään, auringonpaisteeseen.

Nyt tuosta päivästä on neljä viikkoa ja vauva tuhisee unissaan tätä kirjoittaessani. Edelleen synnytyssuunnitelmapiirros ja Eckhart Tollen lause ovat keittiömme seinällä. Katson niitä päivittäin ja tunnen kiitollisuutta niiden tuomasta tuesta ja luottamukseni vahvistamisesta. Matkani tällä uudella polulla on vasta aluillaan ja aika näyttää miten viime viikkojen ja kuukausien kokemukseni kehittävät tietoisuuttani. Tunnen jo nyt oppineeni valtavasti, mutta kokemukset kiertyvät auki ja konkretisoituvat vähitellen. Sen tiedän, että kuten ennenkin, aion edelleen kannnustaa naisia mielikuvien käyttöön synnytykseen valmistautuessaan. Sillä mielikuvien voima on vahva ja se kannattaa valjastaa käyttöönsä vaikka luottamus mielikuvaan joutuisikin koetukselle.

Mutta nyt imettämään Pientä – lisää synnytyksestä luvassa lähiviikkoina!